Lihapullataivas

7.9.2009

Omena-kanelipaistos

Filed under: jälkiruuat — Avainsanat: , , , — maiju @ 21:02

Tällainen omenapaistos on ajankohtainen jälkiruoka nyt kun kotimaiset omenat alkavat kypsyä. Saimme jo alustavasti satoa edelliseltä mummulareissulta Huittisista, ja teimme sitten yhtenä iltana tällaista paistosta jälkiruuaksi, kun pääruokana oli vain salaattia. Ohje on kahdelle, ja tästä saa siis vain sopivat, pienet kulholliset, joten isompaan jälkiruuan tarpeeseen aineksien määrä pitää tuplata tai triplata. Tämä ohje ei ole omani, vaan muistaakseni A. Heikkilän kirjasta peräisin, mutta kerronpa nyt vaan että tällaista tehtiin ja hyvää oli, suosittelen!

Omena-kaneli-paistos

Omena-kanelipaistosta ja kermavaahtoa

  • 6-7 pientä kotimaista omenaa
  • muutama pieni nokare voita
  • 1 rkl sitruunamehua
  • kanelia maun mukaan
  • mantelilastuja maun mukaan
  • kermavaahtoa tarjoiluun

Laita uuni lämpiämään n. 180 asteeseen. Kiertoilmauunissa onnistuu parhaiten, tulee rapsakkaa – mutta ihan hyvää tulee tavallisessakin. Lohko omenat uuninkestävään astiaan ja pirskota sitruunamehua päälle. Laita muutama voinokare joukkoon ja sekoita hieman. Ripottele kanelia ja mantelilastuja päälle ja paahda uunissa 10-15 minuuttia tai kunnes omenat näyttävät sopivasti pehmenneiltä ja hieman ruskistuneilta. Vatkaa paistosta odotellessasi kuohukermaa ja laita kylmään odottamaan. Tarjoile omenapaistos hieman jäähtyneenä kylmän kermavaahdon kanssa. Kermavaahto ei ainakaan minun suussani kaipaa mitään makeutusta – kanelia voi ripotella vielä koristeeksi jos tykkää.

1 kommentti

  1. OLi hyvvää!

    Kommentti by Tarja — 26.9.2010 @ 17:18

RSS-syöte tämän artikkelin kommenteille.

Pahoittelut, kommentointi on nyt suljettu.

Powered by WordPress