Joskus tekee mieli jotain erityisen hienoa aamiaista, ja tässä onkin enemmän jo tällaista brunssin henkeä. Tällaisen herkkulautasen valmistimme eräänä kiireettömänä sunnuntaiaamuna parsakauden alun kunniaksi. Valmistamiseen ei ripeäotteiselta mene kauaa, mutta kieltämättä hieman kauemmin kuin tavallisena aamuna. Kuvassa olevalla lautasella on ruskistettua pekonia, paistettu muna, tomaatti-mozzarellasalaattia, paprikasiivuja ja nopeasti kiehautettua parsaa. Lisäksi oli jälkiruuaksi mango-mansikkapirtelöä! Sopivan kypsää tuoretta mangoa on jotenkin vaikeaa ostaa, mutta Prisman pakastealtaasta löytyi sokeroimattomia mangokuutioita, jotka yön yli sulaneina sopivat erinomaisesti pirtelön tekoon yksinään tai esimerkiksi mansikoiden kanssa. Pelkällä mangolla lopputulos on jotenkin “lapsellinen”, siis maistuu vauvanruualle, mutta hyvää on! Mansikkaan yhdistettynä toimii erinomaisesti. Pirtelöön tarvitaan hedelmien ja marjojen lisäksi vain jugurttia (me yhdistämme aina turkkilaista jugurttia ja tavallista A-jugurttia) ja tarvittaessa vähän maitoa. Lisäksi voi laittaa siemeniä, esim. pellavarouhetta ja auringonkukansiemeniä ennen surauttamista.
Tähän aikaan vuodesta tomaattiriippuvuuteni pahenee, mutta onneksi lähikauppias myy aivan erityisen hyviä kotimaisia luomutomaatteja lähes pilkkahintaan. Torikateus iskee päälle varmasti viimeistään seuraavan Turun visiitin aikana, mutta tomaattien osalta ainakin on hyvät oltavat täällä Tampereellakin, ainakin jos sattuu asioimaan Pyynikintorin Lihassa.
Parsan keitto-ohje löytyy arkistosta toukokuulta 2009, sitä en nyt taida tähän uudestaan laittaa, eikä pekonin ja munan paistamiseenkaan mitään ohjetta tarvitse. Mozzarella-tomaattisalaatti syntyy siivuttamalla oikein kypsää tomaattia (yksi iso tomaatti ruokailijaa kohden) ja hyvää mozzarellaa ja latomalla ne vuorotellen riviin. Päälle silputtua tuoretta basilikaa, ripaus sormisuolaa, mustapippuria ja tilkkanen hyvää oliiviöljyä. Tällaista salaattia syömme joskus pieneen nälkään iltapalaksikin.
Hei!
Löysin blogisi viikko sitten, kun etsin tietoa vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Suurin syy miksi innostuin tästä oli lääkärini kehotus kokeilla tämmöistä ruokavaliota iho-ongelmieni vuoksi. Olen jo ehtinyt kokeilla mansikka-tyrni pirtelöä ja innostuin kokeilemaan myös muita makuvaihtoehtoja. Kesäkurpitsat ovat nyt halpoja, joten tein kesäkurpita”pastaa” kylmäsavulohikastikkeen kera. Kokeilin myös tehdä kanasalaattia grillatusta broilerista:) Mielästäni sinun ruokaohjeet vaikuttavat maukkailta ja helpolta. Plussaa myös siitä että joukossa on paljon edullisempia ruokia, jotta myös opiskelijana voi syödä terveellistä, hyvää ruokaa!:)
Kommentti by Laura — 2.7.2010 @ 9:07
Kiitos kommenteista, hauskaa että olet löytänyt mieleisiä ohjeita! Noudatin tällaista ruokavaliota suurimman osan opiskeluajastani, joten mukana on tosiaan sitten monta sellaista opiskelijakukkarolle sopivaakin ohjetta. Tosin tingin opiskeluaikanakin mieluummin jostain muusta kuin ruuasta, koska huomasin miten iso vaikutus sillä on hyvinvointiin ja jaksamiseen. Nyt ovat kasvikset tietenkin suht edullisia ja sitten syksyllä saa luonnosta kerättyä ravintorikasta satoa talteen ihan ilmaiseksi!
Kommentti by maiju — 2.7.2010 @ 19:55