Tällä viikolla olen saanut nauttia ylellisistä töistä kotiinpaluista, kun mies on ollut vähintään jo sipulia pilkkomassa joka ilta. Tiistaina odotti puolivalmis kaalimooses (ks. blogimerkintä maaliskuulta) jo kattilassa, eikä siihen minun sitten enää kannattanut väliin puskeutua selvää asiaa sotkemaan. Ruoka valmistui käden käänteessä ja minä sain vain odotella sohvalla köllötellen. Oli muuten erinomaista. Miksi toisen tekemä ruoka maistuu paremmalta kuin omatekemä?
Keksin tällaisen makkarakeiton, kun Jani toivoi ruokalistalle enemmän keittoruokia. Juurekset ovat nyt tietenkin juurevaa ja ajankohtaista ruokaa, ja tästä tulikin oikein syksyinen ja ruokaisa soppa. Ajattelin että laitanpa vähän chiliäkin mukaan, että saadaan hieman lämpöä makuun, mutta keitosta tuli yllättäen todella tulista! Laitoin noin puoli teelusikallista kuivattua chilirouhetta ja yhden tuoreen chilin, mutta se taisi olla jotenkin ärhäkkää lajia sillä keitossa oli todella paljon potkua! Ehkä chili herää jotenkin paremmin henkiin keittoruuassa, jossa se saa rauhassa ässistyä ja maustua kuumassa liemessä. Vokeissa ja paistoksissa tuollainen määrä ei olisi tuntunut vielä missään, mutta nyt chilin malto jotenkin oikein suli sinne liemen joukkoon. Makkaran valinnan suoritti Jani kauppareissun yhteydessä, ja veikkaan että tuoteselostetta oli tiirattu tarkkaan, sillä valinta osui huittislaiseen makkaraan – selvää kotiin päin vetämistä. En nyt muista mikä tuottaja oli kyseessä, mutta jotain lihaisaa braatwurstia se kumminkin oli, eikä sisältänyt esim. jauhoja ollenkaan. Makkaraa paketissa oli muistaakseni 320 g, mutta en viitsinyt noin kummallista määrää tuohon ohjeeseen laittaa, joten valitsemanne makkarapaketin koosta riippuen sopiva määrä tähän on 300-400 g.
Päättelin että juureksista, makkarasta, sipulista, valkosipulista, lehtipersiljasta ja tomaattimurskasta saa hyvät makuyhdistelmät. Sitten vaan rupesin säveltämään, ja ainakin Jani tykkäsi tästä keitosta ihan älyttömästi. Kuulemma meni lempiruokien top-kymppiin. Siellä on muutenkin toki jo tungosta ja joka viikko uudet ruuat, mutta mitäpä sen väliä. Minustakin soppa oli oikein hyvää, mutta pikkuisen turhan tulista. Voi olla että se laittamani tuore chili oli jotenkin todella kypsä ja maukas yksilö, ja lopputulos oli siksi niin ärhäkkä. Keiton poristessa muuten makkarapalat pullistuivat hauskannäköisiksi, mutta harmi kyllä lässähtivät sitten kun otin kannen pois. Ja sitten yksi juttu: lehtipersilja. Sen aromi sopi tähän ihan mahtavalla tavalla. Tavallinen persilja ei ole mielestäni mitenkään lehtipersiljan veroinen. Tässä siis tuhti ja tulinen soppa, olkaa hyvä! Tulista vieroksuvalle vinkiksi: on varmasti hyvää vähemmälläkin chilillä, ensi kerralla teen niin itsekin. Ohjeesta jäi hieman seuraavalle päivälle, joten tästä satsista riittää 2-3 ruokailijalle.
Makkarakeitto
- n. 300-400 g A-luokan ruokamakkaraa, esim. braatwurstia
- 2-3 pientä porkkanaa
- 1 pienehkö palsternakka
- lapsen nyrkin kokoinen pala juuriselleriä
- 1 tlk tomaattimurskaa
- 1 iso sipuli
- 2 suurta valkosipulinkynttä
- kourallinen lehtipersiljanoksia
- 1 laakerinlehti
- 1 tuore chili
- suolaa
- pippuria
- (kuumaa) vettä
- öljyä ja voita paistamiseen
Tarvitset suuren kattilan ja paistinpannun. Kuori juurekset, sipuli ja valkosipuli. Lohko juurekset noin sentti-kertaa-sentti-paloiksi ja silppua sipulia ja valkosipulia. Halkaise chili, poista siitä siemenet ja hienonna. Paloittele makkarat. Laita vedenkeittimellinen vettä kiehumaan (kylmää vettäkin voi keittoon laittaa jos ei ole vedenkeitintä käytössä tai ei halua viedä hellatilaa keittämällä kattilassa, mutta silloin kypsentäminen hetkeksi keskeytyy vedenlisäysvaiheessa). Hienonna reilusti lehtipersiljaa.
Kuullota sipulia suuressa kattilassa öljytilkassa. Hämmennä kunnes sipuli on kuullottunut ja lisää juureskuutiot. Kuullota niitä rasvassa sekoitellen n. 5 minuuttia ja lisää valkosipuli ja chilipalat sekä laakerinlehti. Miedonna lämpöä ja jatka kuullottamista hetken aikaa. Kaada kuumaa vettä juuresten päälle niin että ne reilusti peittyvät ,ja lisää myös tomaattimurska. Miedonna lämpöä ja anna poreilla kannen alla.
Kuumenna paistinpannulla voin ja öljyn seosta ja ruskista siinä makkarapalat melko reippaalla lämmöllä. Kun makkarat ovat saaneet hieman väriä, lisää ne soppakattilaan. Lisää myös osa lehtipersiljasta ja sekoittele. Jos näyttää kovin paksulta, lisää vielä vettä. Kypsennä kannen alla miedolla lämmöllä poreillen n. 30 minuuttia tai kunnes juurekset ovat pehmenneet. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan ja koristele lopulla lehtipersiljalla.
Syksy on tullut! Minä tykkään siitä, kun saa ruveta käyttämään paksuja sukkahousuja ja trenssiä ja huiveja ja käsineitä. Ilma on raikkaampi ja luonto värikkäämpi kuin kesällä. Olkoonkin että säät ovat olleet paikoin vielä varsin kesäiset, niin minusta nyt on jo syksy ja hyvä niin. Kesäloma oli minun kohdallani ilmeisesti tarpeeksi pitkä, kun loppua kohden alkoi tuntua että ei enää jaksaisi lomailla.
Puhdistin kantarelleista enimmät mullat ja roskat ja huuhtelin ne lävikössä kylmällä vedellä, niin että niistä tuli oikein kauniita ja puhtaita. Höyrytin niistä paistinpannulla enimmät nesteet pois, ja laitoin syrjään odottamaan siksi aikaa kun kuullotin sipulia ja kesäkurpitsaa. Philadelphia-tuorejuustoa lotrasin sekaan koko paketillisen. Jälkeenpäin tuli mieleen että parmesaaniraastettakin olisi annoksen päälle voinut laittaa, se sopii varmastikin. Kotimaiset kesäkurpitsat ovat ainakin vielä kaupoissa, joten niitä kannattaa suosia, ovat aivan ihania! Pienet ovat parempia, joten vaikka tässä ilmoitetaan määräksi 1 iso, niin kannattaa mieluummin käyttää 2-3 pientä, jos sellaisia näpäköitä onnistuu löytämään. Tein tätä muhennosta jo joskus viime viikolla, joten määrät voivat olla aika lailla suuntaa-antavia, mutta suunnilleen näin sen tein:
Oikeastaan tästä ruuasta on jo yksi versio täällä blogissani (jauhelihatäytteiset munakoisot), mutta laitan tämän tänne silti, koska tällainen kasvisversio on nyt ehdottomasti ajankohtainen: kauden kotimaiset kasvikset ovat saatavilla! Ensi alkuun täytyy kuitenkin vuodattaa lievää torikateutta. Asioin viikonvaihteessa Turun suurella vanhalla kauppatorilla, jossa toinen toistaan ihanammat myyntikojut pullistelivat salaatteja, yrttejä, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja, ja asiakkaita oli vilisemällä. Tampereella torikulttuuri on sanalla sanoen takapajuista Turkuun verrattuna. Otin tänään ihan asiakseni tutkia mitä Laukontorilla on tarjolla – Tammelantori-ekskursion tehnen tällä viikolla myöhemmin. Myyjiä oli Turun toriin verrattuna paljon vähemmän, eikä asiakkaitakaan ollut ruuhkaksi asti. Tori on toki paljon pienempikin kuin Turussa. Valikoima rajoittui tavallisimpiin kauden vihanneksiin ja marjoihin. Ei ollut yrttejä, salaatteja eikä mitään hedelmiä (lukuunottamatta kirsikoita), eikä puhettakaan esimerkiksi kotimaisesta munakoisosta. Laukontorin hinnat olivat myös korkeammat kuin Turun kauppatorilla. Ostin paprikaa, kesäsipulia ja kesäporkkanoita sekä punajuuria, joita ajattelin laittaa borssikeittoon tässä jonain päivänä. Turusta lähtiessäni ostin kassillisen vihanneksia, mm. kukkakaalia, tomaatteja, aromaattista lehtipersiljaa ja sydänsalaattia. Toivottavasti Tampereen torivihannestarjonta ei ainakaan huonone tulevaisuudessa. Turussa torielämällä on tietenkin pitkät perinteet ja tori on oikeastaan koko kaupungin sydän. Tampereella keskustori on sen sijaan kesäisin pyhitetty nakkifakiirille, muikunpaistajille, kaikenlaisille rihkama- ja t-paitamyyjille ja paljon parjatuille kaljateltoille, ja varsinaiset vihannestorit sijaitsevat sivummalla asiakasvirroista. No, pitää nauttia siitä vähästä mitä on tarjolla. Mutta voitteko kuvitella, että kaupassa esimerkiksi kotimaiset paprikat maksavat n. 4,50/kg, ja Turun kauppatorilla ostin erinomaisia yksilöitä 1,50€ kilohintaan?!
Lehtipersiljassa on aivan mahtava maku! Paljon voimakkaampi ja melko erilainen kuin tavallisessa kähäräisessä persiljassa. Tuoksu on suorastaan alkuvoimainen. Sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos se ei ole vielä repertuaarissa. Lehtipersilja kannattaa lisätä ruokaan ajoissa, koska se antaa makunsa kunnolla vasta kuumennettaessa, toisin kuin esimerkiksi basilika joka lisätään vasta lopuksi etteivät sen eteeriset öljyt ehdi haihtua liiaksi. Juustoa pitää myös ilman muuta tässä ruuassa olla. Mozzarellaa voi laittaa, mutta melkeinpä parhaiten sopii hyvä feta. Minä laitoin Stockmannin herkkuosastolta ostamaani Minerva-fetaa, jonka valmistukseen on käytetty ainoastaan lampaan- ja vuohenmaitoa, ja se oli todella hyvää. Lisäksi tein sydänsalaatista vihersalaatin, jonka maustoin ainoastaan suolalla, pippurilla, omenaviinietikalla ja oliiviöljyllä. Ruokailin tällä kertaa yksin, kun mies on työmatkalla (aika tylsää syödä yksinään, ei ollut ketään kehumassa kuinka hyvää ruoka on!). Pahoittelen myös kuvien tavallista huonompaa laatua, joka johtuu siitä että parempi kamera on miehen mukana reissussa ja jouduin turvautumaan pikku-Canoniin. En ihan jaksanut syödä kerralla tätä koko annosta, eli tämä on – ruokahalusta riippuen – yhdelle tai kahdelle.
Imam bayildi
Ohje on peräisin eräästä Valittujen palojen “Vireyttä vihanneksista” -keittokirjasta, joka on joskus tullut lehden kylkiäisenä ehkä mummulle, kulkeutunut sieltä äidille ja edelleen minulle. Valituille paloille siis kiitos tästä – tämä on meillä melko suosittu ohje (tosin varmaan ainoa mitä siitä kirjasta olen kokeillut…) Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty hieman maissitärkkelystä suurustukseen, ja minäkin laitoin sitä teelusikallisen, mutta koska laitoin kookosmaitoa reilummin kuin ohjeessa oli, ei kastike ollut mitään äärettömän paksua. Eipä se kuitenkaan mitään haitannut. Ohjeessa oli myös sokeria, mutta mitä joutavia – en tietenkään sellaista laittanut. Sen sijaan tuumasin, että tähän voisi ensi kerralla laittaa enemmänkin kasviksia, esimerkiksi porkkanaa. Nyt laitoin tähän ainoastaan parsakaalia ja sipulia sekä herkkusieniä. Ruuasta tuli myös aika haalean väristä, sillä broilerin liha, herkkusienet ja kookosmaito ovat kaikki niin mitäänsanomattomia väriltään – vihreää väriä toki tuli parsakaalista ja basilikasilpusta. Tähän varmaan sopisi oikein hyvin sellainen thai-basilika, mutta minä laitoin tavallista. Paistamiseen puolestaan passaa erityisen hyvin kookosöljy, mutta ellei sitä satu olemaan niin muukin ruokaöljy sopii. Aterioinnin päätteeksi sain taas kerran kuulla olevani meidän “vokkimestari”, niin että tulipa taas kaikille aisteille mielihyvää!
Kuumenna öljyä vokissa vai vastaavassa. Kuullota sipulia siinä kunnes se hieman pehmenee. Lisää (esikypsennetty) parsakaali ja vokkaa muutaman minuutin ajan. Lisää viipaloidut herkkusienet ja jatka vokkaamista kunnes parsakaali on hieman kypsynyt. Lisää valkosipuli ja pienennä lämpöä. Lisää tarvittaessa hieman vettä, jos seos meinaa palaa pohjaan mutta ei näytä kypsentyvän.
Yrtti-sitruunamarinoidut broilerinfileet
Mökillä oleminen tekee ruuanlaitosta aina omalla tavallaan erikoista. Perheelläni on kesäpaikka, jossa ruokaa säilytetään eri paikassa kuin valmistetaan ja syödään, sillä jääkaappi sijaitsee saunatuvassa mutta ruuanlaitto tapahtuu joko kesäkeittiössä kaasugrillillä tai ulkona kaasupolttimella tai nuotiolla. Ruokailupisteitä taas on monia sekä ulkosalla että sisällä. Lisäksi ruuanvalmistusvälineet ovat kahdessa eri paikassa tilanpuutteen vuoksi, ja vihanneskylmäpiste on eri paikassa missä muut jääkaappituotteet. Juoksevaa vettä ei ole ja tiskaaminen tapahtuu ulkona saunassa lämmitetyllä vedellä. Ruuanlaitto on siis hieman monimutkaisempi projekti, mutta onhan sitä lomalla aikaa! Mökillä kaiken pitääkin olla hieman mökkimäistä, tietenkin. 
Mökkiruuaksi valitsimme muun muassa ananas-aurajuustolohta (ks. ohje vanhemmista kirjoituksista), jonka valmistimme grilliin soveltuvalla tavalla foliossa. Laitoin annospalat kalafileetä folioon ja mukaan silputtuja sipulinvarsia, aurajuustopaloja ja ananasta. Mökkiolosuhteista johtuen käytin tällä kertaa tölkkiananasta ylimääräisen työn ja sotkun minimoimiseksi. Kääräisin folionyytit kiinni ja kypsensin grillissä. Samalla valmistui lisäke, joka oli sillä kertaa grillattuja vihanneksia: erivärisiä paprikapaloja, kesäkurpitsaa, tomaattia, sipulia varsineen sekä valkosipulia. Maustoin vihannekset suolalla ja pippurilla sekä ”välimeren yrtit” –nimisellä mausteseoksella jota mökillä sattui olemaan, valelin päälle oliiviöljyä ja kypsensin foliovuoassa. Hyvää tuli, mutta kuvaa ei ole nyt mistä laittaa.
Mökillä haluttaa tietenkin paistaa myös makkaraa. Ilokseni löysin Suomussalmen S-marketista Vatajan lisäaineetonta, nitriititöntä, jauhotonta ja 78% lihaa sisältävää grillimakkaraa! Tällainen tuote oli minulle ihan yllätys, ja sitä piti tietenkin heti ostaa ja kokeilla. Makkaran suolapitoisuus oli hieman alhaisempi (1,7%) kuin vertailuna olleessa Kabanossissa (2,0%), joten senkin puolesta se sopii muun muassa lapsille paremmin. Yhtä ainoaa E-koodia ei makkarassa siis ollut, eikä siis myöskään arominvahvennetta eikä glukoosia, ei perunakuitua eikä säilöntäaineita. Makkaran koostumus oli tietenkin hieman erilainen kuin tavallisissa makkaroissa, koska rakennetta parantavat lisäaineet puuttuivat, mutta maku oli erinomainen! Mausteena oli käytetty oikeita mausteita, ei siis natriumglutamaattia ja sokeria – savuaromikin tuli oikeasta nuotiosta eikä mistään kemikaalista. Paistoin nuotiotulella heti kaksi. Kuori oli hieman tavanomaista paksumpi ja sitkeämpi ja halkesi hiilloksella makkaratikussa paistettaessa. Sisus taas oli pehmeämpi ja siihen poltti helposti suunsa, mutta kuten sanottu, maku oli hyvä. Kabanossin tuoteselostetta lukiessa tämä Vatajan makkara alkoi maistua vieläkin paremmalta… Makkaraa tietenkin tulee ainakin minulla syötyä sen verran harvoin, että joku voisi tässä nyt olla sitä mieltä, että mitä sitten jos niinä harvoina 
kertoina sitten syökin jotain tavallista lisäaine-Wilhelmiä. Toisaalta ja toisaalta. Voihan sitä ajatella, että sitten kun kerran harvoin grillimakkaraa syö, niin syödään nyt sitten kunnollista. Ja jotenkin ne lisäainemäärät vaan tökkivät pahasti, eikä makukaan hivele aisteja kun se on kaikkea muuta kuin luonnollinen. Vatajan makkara oli kalliimpaa kuin tavalliset lihaisat A-luokan makkarat, paketti maksoi muistaakseni melkein 4 euroa. Mutta kyllä suosittelen! Toinen hyvä vaihtoehto grillattavaksi ovat tietenkin esimerkiksi oikeat saksalaiset braatwurstit, mutta mökkeilypaikkakunnaltani ei moisia ollut saatavilla.
Ensi kerralla mökille mennessäni varaan mukaan noiden salaattijuustojen lisäksi ainakin jotain currytahnaa ja valmista inkiväärisosetta mausteongelmaa ratkaisemaan. Myös esim. säilykepavut ja kikherneet olisivat varmaan käteviä, samoin kuin pakastevihannekset, kun on kuitenkin pakastelokero käytössä. Seuraavalle mökkireissulle mennessämme onkin sitten jo marjastusaika, jolloin pöytään saadaan tuoreet mustikat ja lakat, ja vihannesmaastakin lienee jo satoa saatavilla. 
Tein siis lihapullataikinan, jonka maustoin vain suolalla ja pippurilla, ja levittelin sen neliön muotoiseksi leivinpaperille. Jaoin taikinan kuuteentoista pieneen neliöön ja asettelin täytteitä neliöiden keskelle. Sitten nostelin lihapullataikinaneliön reunat täytteen päälle ja sommittelin pullan kiinni kylmällä vedellä kostutetuin käsin. On tärkeää saada taikina tiiviisti “liimattua” täytteen ympärille, muuten täytteet tursuvat ulos pullasta paistamisen aikana. Paistoin uunissa vajaassa 200 asteessa n. 15 minuuttia. Lihapullat kypsyvät kokoonsa nähden nopeasti sillä taikinakerros on tietenkin ohut. Täytteitä voi mainiosti muuttaa oman mielen mukaan, mutta nämä ainakin olivat molemmat hyviä. Veikkaisin että myös oliivit ja feta toimisivat mainiosti jos niistä pitää. Myös muut juustot ja yrtit tässä ehdotettujen lisäksi olisivat varmaan hyviä.
Tänään tein oikein kunnon lihapataa, chili con carnea. Se on täyttävää ja edullista perusruokaa joka on ainakin tällä minun reseptilläni erittäin yksinkertaista valmistaa. Ainesosina sika-nautaa, sipulia, valkosipulia, tomaattimurskaa, tölkkipapuja ja muutamia mausteita. Opiskeluaikana sain kerran lahjottua muuttomiehiksi kavereita lupaamalla laittaa chili con carnea ja tarjoamalla kaljat. Oli kätevää kun muuton tohinassa saattoi vain lämmittää ison kattilallisen edellisenä päivänä valmistettua lihapataa. Hyvin teki kauppansa nälkäisille muuttomiehille!
vihreää salaattia
Oikeastaan tätä ruokaa kutsutaan meillä kotoisasti vaan jauhelihapöperöksi. Tämä on sellainen paistos jossa liha ja vihannekset on yhdistetty, eikä siis kaipaa mitään lisäkettä. Sain tämän ohjeen (ja osuvan pöperö-nimityksen) siskoltani pari vuotta sitten. Tämä on alun perin intialaisesta keittokirjasta, mutta siskoni oli ohjetta hieman muokannut korvaamalla perunan palsternakalla, ja minä taas olen tehnyt omat viritykseni tähän. Lähinnä oikaissut muutamassa kohtaa ja jättänyt jonkun kaupasta vaikeasti löydettävän mausteen pois ja lisännyt ehkä joidenkin mausteiden määrää. Tämä on yksinkertainen ja nopea ruoka (siis jopa minun mittapuullani, oikeasti nopea!). Tämä on myös käsittämättömän maukasta! Unohdan ihan välillä että tällainenkin ruoka on repertuaarissani, ja sitten kun teen tätä niin olen aina vallan huuli pyöreänä, että näinkö hyvää tämä on. Miehenikin arvostaa kovin tämän ruuan mausteisuutta sekä helposti syötävää koostumusta – ei ole turhaa pilkkomista vaan ruuan voi vaan lappaa suuhunsa. Kukkakaalia vierastaville taas tämä voi olla varsinainen herätys, sillä tässä, niin kuin yleensäkin intialaisissa ruuissa, kukkakaali on rapeaa ja mausteista eikä ollenkaan sellaista vetistä mössöä, josta useat ovat kukkakaali-inhonsa alun perin saaneet. Pakastekukkakaali sopii tähän muuten aivan hyvin, taitaapa jopa olla niin että käytän itse sitä aivan pääsääntöisesti tätä ruokaa valmistaessani.