Aamiaisesta tulee näemmä raportoitua harvemmin, vaikka se on meillä melko vaihteleva kokonaisuus ja tietenkin tärkeä aloitus päivälle. Viimeisin villitys on marjapirtelö, joka on luontevasti Janin vastuualuetta kun sen valmistaminen on niin teknistä. Surauttimella surautetaan nääs. Meillä ei ole sellaista smoothie-konetta tai tehosekoitinta, vaan pirtelö valmistuu “toopissa” eli muovisessa korkeassa mittakannussa sauvasekoittimella. Pakastimen lähestulkoon jo tyhjennyttyä viime kesän marjoista löysimme perähyllyltä tyrnimarjoja. Tyrnihän on viime aikoina saanut super food -statuksen, joten ajattelimme sitten kokeilla mitä käyttöä niillä olisi – aikaisemmin emme olleet oikein keksineet mitään järkevää. Ja voilà! Lopputuloksena oli tyrni-mansikka-pirtelö. Testasimme sittemmin myös vadelma-tyrni-yhdistelmää, ja sekin oli ihan hyvä. Mansikan kanssa tyrni toimi ehkä hieman paremmin, ja sitten tietenkin mansikoissa on vielä se etu, että kaupan pakastealtaasta sitä saa kotimaisena, toisin kuin vadelmaa. Ja ulkomaiset vadelmat kun pitäisi kuulemma kiehauttaa ennen käyttöä. Pirtelöön voi laittaa joukkoon myös siemeniä, esim. pellavansiemenrouhetta, auringonkukansiemeniä ja kurpitsansiemeniä. Surauttamisessa on vielä se etu, että siemenet hieman hienontuvat, jolloin elimistö pystyy käyttämään ne paremmin hyödykseen. Tylsää, tiedän – mutta tämä on hyvää! Myös tyrnin siemenet, jotka siis kuulemma ovat terveellisyyden huippu, erottuvat pirtelöstä selvästi ja niissä on minun mielestäni juuri sopivasti pureskelemista. Tässä pirtelön ohje kahdelle.
Mansikka-tyrnipirtelö
- n. 2 dl mansikoita
- n. 1,5 dl tyrnimarjoja
- n. 2 dl luonnonjugurttia, esim. valion normaalirasvaista A-jugurttia
- n. 2 dl turkkilaista jugurttia
- hieman siemeniä tai pähkinöitä
- (tarvittaessa hieman maitoa)
Sulata marjat esimerkiksi yön yli jääkaapissa ja sekoita ainekset joko tehosekoittimella tai korkeassa kannussa sauvasekottimella. Tarjoile korkeista laseista.
Aamiaislautasen koostumus vaihtelee meillä siis muutenkin melko lailla, mutta yleensä mukana on munaa, vihanneksia ja jotain maitotuotetta, esimerkiksi juustoa tai raejuustoa. Tässä on yksi ehdotus: kuvassa on keitettyä munaa, kinkkua, kotijuustoa, paprikaa, tomaattia, kurkkua, emmental-juustoa ja persiljalla koristeltua katkarapu-majoneesisalaattia. Viimeksi mainittua saa herkkutiskistä useimmista suurista ruokakaupoista, esim. Prismasta tai Sokoksen herkusta joissa useimmiten asioimme. Se on niitä harvoja tuotteita joita ostan valmiina, koska se on niin hyvää! Ne katkaravut siinä ovat juuri sopivan kokoisia ja meheviä, ja majoneesi aitoa ja oikeaa. Sitä voi myös tarjota vihersalaatin, tomaatin ja paprikan kanssa esimerkiksi alkupalana ennen pääruokaa, tai sitä voi ottaa nopeaksi välipalaksi ruokaa odotellessa jos nälkä on päässyt kovaksi. Tämä on minulle juuri sellainen herkku jota tulee ostettua vaikka se ei olekaan kauppalistassa… Myös tuo kotijuusto on aika hyvää, vaikka eihän se paljon millekään oikeastaan maistu. Se vuorottelee usein raejuuston kanssa jääkaapissamme. Paprikasta olemme melkein riippuvaisia, mutta juuri nyt se on aika hintavaa – odotan jo kotimaisten paprikoiden saapumista kauppoihin. Ja pian tietenkin tulevat muutkin ihanat kesäkasvikset!


Kuumenna paistinpannulla voita ja oliiviöljyä ja kuullota siinä sipulia ja chiliä. Kuivattua chiliäkin kannattaa herätellä rasvassa freesaten. Hetken päästä lisää munaseos pannulle ja sekoittele sitä reilusti niin että hyytymätöntä osaa valuu reunojen ulkopuolelle ja hyytyminen lähtee hyvin käyntiin. Pienennä lämpöä ja lisää loput täytteet ja mausteet. Anna kypsyä kannen alla kunnes munakas on kokonaan hyytynyt ja juusto on sulanut. Halkaise ja taita munakas annospaloiksi ja nosta lautasille. Tarjoile tuoreiden vihannesten kanssa.