Kesäruokaraporttia pukkaa (päivitys blogissa, rasti seinään!), vaikka täytyy sanoa että ruuanlaitosta suurin innostus on nyt kukistunut helteisiin. Paljolti ollaan syöty pelkkiä salaatteja ja kylmiä ruokia, mutta eilen oli ihan pakko keittää kalasoppa, kun kaupassa ihanat kotimaiset kukkakaalit ja parsakaalit niin houkuttelivat! Tässä ohjeessa nyt ei ole mitään ihmeellistä, mutta kyllä tuore kala ja tuoreet kotimaiset kesäkasvikset toimivat niin hienosti, varsinkin kun laittaa kermaa, voita ja suolaa… Oli niin hyvää että poltin kieleni ja hiki tuli syödessä, kun lämmintä on sisällä varmaan lähemmäs 30 astetta. Onneksi keitto valmistui nopeasti, niin ettei hellan ääressä kauaa tarvinnut kuumissaan äheltää. Kalaa ostaessa helteellä täytyy olla tietenkin tarkkana että kala on tuoretta ja että sen saa nopeasti ja tarvittaessa kylmäkassissa kuljetettua kotiin. Myös nahka kannattaa jättää kauppaan, jos kalaa vaan on mahdollista ostaa irtotiskistä (helle + kalannahka biojäteastiassa = huono idea). Parasta tietenkin olisi jos tällaista soppaa voisi laittaa mökillä itse pyydetystä tuoreesta kalasta. Tämän kesän parhaimpiin kuuluvia herkkuja onkin ollut mökillä isän pyydystämä siika, savustuspöntössä aromaattiseksi ja pehmeäksi jalostunut. Oikeata lähi-gourmet-ruokaa! Mutta tässäpä nyt tämä sopan ohje. Perinteisen kaltainen, paitsi että perunan tilalla on käytetty parsa- ja kukkakaalia ja makua antaa lisäksi palsternakka. (Sulhon mielestä se sopi erityisen hyvin.) Tilliä ei sovi unohtaa!
Kalakeitto
- n. 400 g lohta tai muuta sopivaa kalaa fileenä (nahka poistettu)
- 1 pieni kukkakaali
- 1 pieni parsakaali
- 2-3 kesäporkkanaa
- pieni pala palsternakkaa
- 1 iso sipuli
- 2 dl kuohukermaa
- vettä
- nokare voita
- tuoretta tilliä
- suolaa
- mustapippuria
Pilko parsakaalit ja kukkakaalit pieniksi nupuiksi ja paloittele porkkanat ja palsternakat. Kuutioi sipuli karkeahkosti ja kuullota sitä voissa suuressa kattilassa. Laita vedenkeittimellinen vettä porisemaan sillä aikaa. Kun sipuli on läpikuultavaa, lisää muut kasvikset ja pyöräyttele niitä voissa vähän aikaa. Lisää (kuumaa) vettä niin että kasvikset peittyvät. Anna porista n. 5 minuuttia.
Silppua tuoretta tilliä. Poista kalasta suurimmat ruodot ja kuutioi. Lisää kerma ja kalapalat keittoon ja sekoita kevyesti. Lisää suolaa – suolan maku saa kalakeitossa olla mielestäni ihan tuntuva – ja rouhittua mustapippuria sekä silputtua tilliä. Laita miedolle lämmölle ja anna kiehahtaa hetken aikaa, kunnes kala on kypsää ja kasvikset sopivia – melkein kypsiä, napakoita. Tarkista suolan määrä ja lisää tarvittaessa.
Sitten on pakko kertoa eräästä salaatista, jonka ohjeen bongasin jostain naistenlehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty punakaalia, mutta minulla oli tavallista varhaiskaalia, joten laitoin sitä. Salaatin juju on paahdetussa mantelissa ja voissa sekä raikkaissa korianterinlehdissä. Teimme brunssille mm. makkaroiden kyytipojaksi, ja täytyy sanoa että teemme kyllä uudestaankin! Kuvaa ei nyt tähän hätään ole, mutta valmistaminen on helppoa.Paahdetusta manteleista ja voista tuli ihana tuoksu! Tässä ohje kahdelle!
Mantelinen kaali-porkkanasalaatti
- varhaiskaalia tai punakaalia (n. 1/2 pienehköstä kerästä)
- 2-3 kesäporkkanaa
- pari kourallista mantelilastuja
- iso nokare voita
- tuoreita korianterinlehtiä
- suolaa
- oliiviöljyä
- n. 1 rkl sitruunamehua
Paahda manteleita kuivalla pannulla välillä sekoitellen, kunnes ne saavat kullanruskean värin. Siirrä pois liedeltä, lisää iso nokare voita ja sekoittele, jätä jäähtymään (älä anna voin ruskistua).
Silppua veitsellä tai höylää juustohöylällä kaalia kulhoon. Silppua korianteria joukkoon. Pese porkkanat ja vuole niistä lastuja kaalin sekaan esim. kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Lisää sitruunamehua ja hieman oliiviöljyä kostukkeeksi ja ripottele hieman suolaa. Lisää lopuksi jäähtyneet mantelilastut ja sekoita hyvin. Salaatti on valmis!


Muistutus niille jotka himoitsevat jäätelöä: kohmeisista marjoista tehty oikein kermainen marjarahka on parempaa! Tämä on tällainen perusohje, ja tätä voi tietenkin tehdä mistä vaan marjoista. Nopea ja herkullinen, kesäinen jälkiruoka jota kelpaa tarjota vaikka vieraillekin. Tuoreitakin mansikoita voi käyttää, mutta tässä on käytetty pakastettuja kotimaisia marjoja, että päästäisiin siihen jäätelötunnelmaan.
Punajuuri tuntuisi ihan suotta olevan unohduksissa monelta, vaikka siitä saa esimerkiksi tällaista herkkua. Tätä tehdään meillä säännöllisesti koska mies siitä niin kovin pitää, ja hyvältä se minustakin maistuu. Tämä on tällainen aika tuhti sunnuntaipäivällisen lisäke, joka sopii minkä tahansa kokolihan kanssa. Ollaan syöty tätä porsaan ja naudan kanssa, mutta viimeksi oli vuorossa kalkkunan fileerulla, semmoinen kilon köntti joka valmistuu uunissa. Sen ohjetta nyt tähän tuskin tarvitsee erikseen laittaa, kun niissä on yleensä paisto-ohjeet pakkauksessa mukana, ja lihalajin voi kukin itse mieltymyksiensä mukaan päättää. Kiusaus tässä kumminkin on se joka parhaimmalta maistuu! Tähän kiusaukseen tulee siis punajuuren lisäksi vähän sipulia ja kermaa sekä sinihomejuustoa. Koko komeus haudutetaan uunissa kypsäksi. Sinihomejuustona olemme käyttäneet yleensä Bergrader- juustoa jota saa 100 g pakkauksissa (sellainen kolmion muotoinen punainen pakkaus) mutta Aurakin sopii. Tuo 100 g on vaan niin sopiva määrä kahden hengen kiusaukseen, ja juuri tässä kyseisessä juustossa on sopivan voimakas maku. Tämä on mielestäni kokeilemisen arvoinen jos vain sinihomejuuston mausta pitää. Punajuuren silppuaminen on hieman työlästä mutta terävällä veitsellä siitä selviää, ja jos omistaa jonkun yleiskoneen tai muun vimpaimen jolla voi tehdä nopeasti tikkumaisia suikaleita niin sittenhän tämä tapahtuu käden käänteessä.

Tein tätä pääsiäislauantaina jälkiruoaksi ja hyvin toimi! Innoittajana toimi perinteinen pasha, mutta tämä on tällainen sokeriton ja pehmeä versio joka myös valmistuu nopeammin. On tämä aika makea herkku, mutta jos nyt kuitenkin juhlapyhinä tämän verran herkuttelua sallittaisiin… Ja eihän sitä tarvitse yhtä annosta enempää syödä jos alkaa omatunto soimata. Hedelmiksi sopivat varmaan mitkä vaan, tässä on käytetty appelsiinia, tuoretta ananasta ja viinirypäleitä. Laitan tämän nyt heti tänne, niin että jos joku vielä miettii mitä tekisi pääsiäisen pyhinä jälkiruuaksi niin tässä olisi ideaa (tiedän, kaupat ovat kiinni, mutta jos vaikka siwasta löytyisi jotain…). Tai miksipä ei tämä maistuisi hyvältä muulloinkin kun juuri pääsiäisenä. Herkkua oli! Tästä annoksesta riitti viidelle ja vähän jäi ylikin.







