Lihapullataivas

10.7.2010

Kalakeittoa ja hyvää kaalisalaattia

Kesäruokaraporttia pukkaa (päivitys blogissa, rasti seinään!), vaikka täytyy sanoa että ruuanlaitosta suurin innostus on nyt kukistunut helteisiin. Paljolti ollaan syöty pelkkiä salaatteja ja kylmiä ruokia, mutta eilen oli ihan pakko keittää kalasoppa, kun kaupassa ihanat kotimaiset kukkakaalit ja parsakaalit niin houkuttelivat! Tässä ohjeessa nyt ei ole mitään ihmeellistä, mutta kyllä tuore kala ja tuoreet kotimaiset kesäkasvikset toimivat niin hienosti, varsinkin kun laittaa kermaa, voita ja suolaa… Oli niin hyvää että poltin kieleni ja hiki tuli syödessä, kun lämmintä on sisällä varmaan lähemmäs 30 astetta. Onneksi keitto valmistui nopeasti, niin ettei hellan ääressä kauaa tarvinnut kuumissaan äheltää. Kalaa ostaessa helteellä täytyy olla tietenkin tarkkana että kala on tuoretta ja että sen saa nopeasti ja tarvittaessa kylmäkassissa kuljetettua kotiin. Myös nahka kannattaa jättää kauppaan, jos kalaa vaan on mahdollista ostaa irtotiskistä (helle + kalannahka biojäteastiassa = huono idea). Parasta tietenkin olisi jos tällaista soppaa voisi laittaa mökillä itse pyydetystä tuoreesta kalasta. Tämän kesän parhaimpiin kuuluvia herkkuja onkin ollut mökillä isän pyydystämä siika, savustuspöntössä aromaattiseksi ja pehmeäksi jalostunut. Oikeata lähi-gourmet-ruokaa! Mutta tässäpä nyt tämä sopan ohje. Perinteisen kaltainen, paitsi että perunan tilalla on käytetty parsa- ja kukkakaalia ja makua antaa lisäksi palsternakka. (Sulhon mielestä se sopi erityisen hyvin.) Tilliä ei sovi unohtaa!

Kalakeitto

  • n. 400 g lohta tai muuta sopivaa kalaa fileenä (nahka poistettu)
  • 1 pieni kukkakaali
  • 1 pieni parsakaali
  • 2-3 kesäporkkanaa
  • pieni pala palsternakkaa
  • 1 iso sipuli
  • 2 dl kuohukermaa
  • vettä
  • nokare voita
  • tuoretta tilliä
  • suolaa
  • mustapippuria

Pilko parsakaalit ja kukkakaalit pieniksi nupuiksi ja paloittele porkkanat ja palsternakat. Kuutioi sipuli karkeahkosti ja kuullota sitä voissa suuressa kattilassa. Laita vedenkeittimellinen vettä porisemaan sillä aikaa. Kun sipuli on läpikuultavaa, lisää muut kasvikset ja pyöräyttele niitä voissa vähän aikaa. Lisää (kuumaa) vettä niin että kasvikset peittyvät. Anna porista n. 5 minuuttia.

Silppua tuoretta tilliä. Poista kalasta suurimmat ruodot ja kuutioi. Lisää kerma ja kalapalat keittoon ja sekoita kevyesti. Lisää suolaa – suolan maku saa kalakeitossa olla mielestäni ihan tuntuva – ja rouhittua mustapippuria sekä silputtua tilliä. Laita miedolle lämmölle ja anna kiehahtaa hetken aikaa, kunnes kala on kypsää ja kasvikset sopivia – melkein kypsiä, napakoita. Tarkista suolan määrä ja lisää tarvittaessa.

Sitten on pakko kertoa eräästä salaatista, jonka ohjeen bongasin jostain naistenlehdestä. Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty punakaalia, mutta minulla oli tavallista varhaiskaalia, joten laitoin sitä. Salaatin juju on paahdetussa mantelissa ja voissa sekä raikkaissa korianterinlehdissä. Teimme brunssille mm. makkaroiden kyytipojaksi, ja täytyy sanoa että teemme kyllä uudestaankin!  Kuvaa ei nyt tähän hätään ole, mutta valmistaminen on helppoa.Paahdetusta manteleista ja voista tuli ihana tuoksu! Tässä ohje kahdelle!

Mantelinen kaali-porkkanasalaatti

  • varhaiskaalia tai punakaalia (n. 1/2 pienehköstä kerästä)
  • 2-3 kesäporkkanaa
  • pari kourallista mantelilastuja
  • iso nokare voita
  • tuoreita korianterinlehtiä
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • n. 1 rkl sitruunamehua

Paahda manteleita kuivalla pannulla välillä sekoitellen, kunnes ne saavat kullanruskean värin. Siirrä pois liedeltä, lisää iso nokare voita ja sekoittele, jätä jäähtymään (älä anna voin ruskistua).

Silppua veitsellä tai höylää juustohöylällä kaalia kulhoon. Silppua korianteria joukkoon. Pese porkkanat ja vuole niistä lastuja kaalin sekaan esim. kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Lisää sitruunamehua ja hieman oliiviöljyä kostukkeeksi ja ripottele hieman suolaa. Lisää lopuksi jäähtyneet mantelilastut ja sekoita hyvin. Salaatti on valmis!

26.3.2010

Kuhaa kahdella vihanneslisäkkeellä

Filed under: Päivällisruuat — Avainsanat: , , , , , , — maiju @ 21:00

Kuhaa ja vihanneksiaMinulla oli eräänä arkipäivänä poikkeuksellisen paljon aikaa, niin että tein vähän astetta paremman illallisen. Lähikauppiaalla sattuu olemaan usein kuhaa, ja se on siellä kilohinnaltaan noin kympin edullisempaa kuin esimerkiksi Sokosen herkussa, niin että ostan sitä siitä aina silloin tällöin. Ostin puolen kilon nahattoman fileen ja päätin sitten tehdä sille oikein fiinit vihanneslisäkkeet. Toiseen laitoin parsakaalia, palsternakkaa ja porkkanaa, ja toiseen sipulia, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Ensin mainittu toimi paremmin kuhan kanssa, mutta molemmat ovat hyviä ja helppoja lisäkkeitä. Tein molempia lisäkkeitä hyvin pienet määrät kun halusin testata kerralla kahta erilaista, mutta laitan nyt vain nuo raaka-aineet ja valmistusohjeen näkyviin, määrät voi sitten suhteuttaa ruokailjoiden mukaan. Ensin mainittu lisäke vaatii hieman pidemmän valmistusajan, kun taas toinen valmistuu hyvinkin nopeasti. Kuhan valmistin yksinkertaisesti uunissa. Maustoin sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla sekä muutamalla voinokareella ja tuoreella tillisilpulla. Muuta ei tarvittu kun oli hyvät raaka-aineet! Valmistusaika riippuu tietenkin fileen paksuudesta ja koosta. Paistoin n. 180 asteessa, mutta paistoaikaa en huomannut taaskaan mitata (anteeksi suurpiirteisyyteni!), lienee 20-25 minuutin hujakoilla. Pienemmät fileet valmistuvat 15 minuutissa.

Voilla ja tillillä silattua kuhaa

Voilla ja tillillä silattua kuhaa

  • 500 g kuhafileetä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • suolaa
  • pippuria
  • voita
  • tuoretta tilliä

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Voitele paistoastia kevyesti. Huuhtele filee kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla. Valele päälle sitruunamehua ja mausta suolalla (kalalle ihan reilusti) ja mustapippurilla. Laita tuoretta tilliä ja reilusti voinokareita päällimmäiseksi. Paista uunissa n. 25 minuuttia, riippuen kalan paksuudesta.


Voissa haudutetut vihannekset

  • palsternakkaa
  • porkkanaa
  • parsakaalia
  • voita
  • öljyä
  • suolaa
  • pippuria

Kuori palsternakkaa ja porkkanaa ja leikkaa ne noin sentin paksuisiksi ja 3 sentin pituisiksi tikuiksi. Paloittele parsakaali suunnilleen vastaavan kokoisiksi nupuiksi. Höyrytä (älä keitä!) kasviksia höyrytysritilässä tai höyrykattilassa n. 5 minuuttia. Nosta kasvikset pois höyrystä, jäähdytä kylmällä vedellä nopeasti ja valuta tarkkaan.

Kuumenna kasarissa tai vokissa reilusti voita ja tilkka öljyä. Lisää valutetut kasvikset kun rasva on kuumaa mutta ei vielä ruskistunutta ja kypsennä sekoitellen kunnes ovat sopivia – vielä napakoita mutta jo syötäviä. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi pirskauksella sitruunamehua.


Voissa haudutettuja vihanneksia

Paistettua kesäkurpitsaa ja paprikaa

  • sipulia
  • kesäkurpitsaa
  • punaista paprikaa
  • öljyä
  • suolaa
  • pippuria
  • (timjamia)
  • (chilihiutaleita)

Paloittele vihannekset ja jätä myös sipuli melko suuriksi lohkoiksi. Kuumenna paistinpannulla tai vokissa öljyä ja paista kuumalla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes vihannekset saavat hieman väriä. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi kuivatuilla chilihiutaleilla ja a timjamilla ja tarjoile heti. Oikeastaan tämä tällainen paistos sopii melkein minkä tahansa lihan tai kalan lisukkeeksi, ja varsinkin jos on jostain välimerellisestä kyse, niin timjamia kannattaa käyttää.

Paistettua kesäkurpitsaa ja paprikaa

1.3.2010

Linssi-juures-makkarapata

Filed under: Päivällisruuat — Avainsanat: , , , , , , , , — maiju @ 11:03

Linssi-juures-makkarapataLinssit ovat nykyään melko tavallinen näky ruokapöydässämme. Toistaiseksi osaan muutaman hyvän linssiruokalajin, mutta lisää on kehitteillä. Intialaisessa keittokirjassani toki on paljonkin linssiruokia, ja yksi suosikeistani on broileri-linssipata johon tulee melko paljon chiliä ja lisäksi muun muassa tomaattia, tuota lempikasvistani. Eilen tehtiin sellaista kahden makkaran pataa, johon tuli runsaasti juureksia ja punaisia linssejä. Makkaroina käytimme braatwurstia ja chorizoa, ja erityisen hyvää makua pataan antoi lipstikka! Sehän on kuuluisa luontaisesta lihaan sointuvasta aromistaan, ja on ikään kuin luonnon oma liemikuutio, paitsi että parempi! Teimme tätä ison satsin, niin että tästä sai suunnilleen viisi annosta. Pataruoka on siitäkin kätevää että sitä on nopeaa lappaa suuhunsa (joidenkin mielestä tämä on etu) ja myöskin helppoa lämmittää seuraavana päivänä kattilassa. Mitään sen kummempaa lisäkettä emme tälle tehneet, ainoastaan turkkilaista jugurttia, siis ukkelijugurttia, laitettiin annokseen nokareen verran täyteläisyyttä tuomaan. Tässä on paljon samaa henkeä kuin taannoin esittelemässäni makkarakeitossa, mutta tämä on astetta tuhdimpaa, kun tässä on käytetty kahta makkaraa ja lisäksi noita linssejä, ja tätä syötiin kyllä ihan haarukalla ja veitsellä eikä lusikalla. Chiliä sen sijaan laitoin tähän melko säästeliäästi, vaikka mieheni varmaan olisikin pitänyt hieman tulisemmasta. Minusta sitä chiliä ei tarvitse ihan joka ruuassa niin kauheasti olla.

Ai niin, se pitää vielä sanoa ennen ruokaohjetta, että sijoitimme juuri uusiin paistovälineisiin ja vaihdoimme kaksi vanhaa paistinpannua uusiin. Ostimme 24 cm Hackmanin Kovanaaman munakaspannuksi, sekä samanlaisen mutta halkaisijaltaan 26-senttisen muuhun paistamiseen. Meillä on ollut aikaisemmin sellainen Hackmanin Matador, mutta sellaista ei kyllä enää osteta, sen pinnoite meni tosi huonoksi nopeasti. Meillä tietenkin paistinpannut ovat aika kovassa käytössä kun ruokaa tehdään joka päivä ja monta kertaa, mutta siltikin minusta se Matador oli liian lyhytikäinen. Tämä vaan huomautuksena, jos joku miettii paistinpannujen päivittämistä.

TeekalustoToinen uusi hankinta keittiössämme on teekalusto. Ostimme Marimekon Oiva-sarjan teepannun sekä neljä teekuppiparia, koska melkein joka ilta keitämme iltateetä. Marimekon teepannussa on todella kätevä haudutussysteemi, ja pannu ja koko kalusto ovat lisäksi tosi nätit. Vähensin kahvinjuontia jokin aika sitten, ja nyt varsinkin tulee keiteltyä teetä sitten sitäkin useammin. Forsmanin irtoteetä on meillä kaapissa melko valikoima, suosikkejamme ovat mm. virkistävä Mate-hauduke, mieto ja kofeiiniton Aavikkokerma-rooibos, musta ja bergamotilta tuoksuva English blend, punainen ja hedelmäinen Hibiscus sekä intialainen Chai latte, jota nautitaan maidon kanssa. Myös minttuteetä keittelemme silloin tällöin, ja sekin on hyvää, mutta Forsmanin irtoteevalikoimassa en ole minttua tavannut. Rooibos varsinkin on pehmeää eikä tippaakaan kitkerää – sitä rupesin juomaan silloin kun pyristelin irti sokerikoukusta. Vihreät ja tavalliset mustat teet kun mielestäni silloin kaipasivat makeutusta.

No nyt siihen makkarapataan siis. Ohje on suuntaa-antava, sillä esimerkiksi veden määrää en tullut mitanneeksi tarkasti, arvioin silmämääräisesti. Myöskään keittoaikaa en huomannut tarkkailla, mutta kokeilemalla selviää. Tällä ohjeella tulee siis n. 5 annosta. Lidlin chorizoa kannattaa kokeilla, me käytämme vallan sitä. Tarvitset paistinpannun ja suuren kattilan tai padan.

Linssi-juures-makkarapata

  • n. 300 g braatwurstia
  • 150 g chorizoa
  • 4 isoa porkkanaa
  • noin puolikas juuriselleri
  • 1 iso tai 2 pientä palsternakkaa
  • pala lanttua
  • 3 dl kuivattuja punaisia linssejä
  • 2 sipulia
  • 4-5 valkosipulin kynttä
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 2 rkl tomaattisosetta
  • 1/2 tl chilirouhetta
  • tuoretta tai kuivattua lipstikkaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • öljyä paistamiseen
  • (1 laakerinlehti)
  • hieman timjamia
  • turkkilaista jugurttia tarjoiluun

Lohko juurekset ja sipuli ja murskaa valkosipuli. Mittaa linssit siivilään ja huuhtele ne hyvin. Paloittele makkarat. Kuullota sipulia öljyssä suuressa kattilassa kunnes se hieman pehmenee. Lisää juurekset ja sekoittele n. 5 minuuttia harvakseltaan. Lisää valkosipuli ja tomaattimurska, tomaattisose sekä chilirouhe, timjami ja laakerinlehti ja sekoittele.

Linssi-juures-makkarapata

Kuumenna paistinpannussa pieni tilkka öljyä ja ruskista makkarapalat siinä. Ravistele paistinpannua voimakkaasti tai sekoittele kunnes makkarat ovat saaneet vähän väriä.

Lisää juureskattilaan makkarat ja linssit sekä (vedenkeittimellä kuumennettua) vettä. Vettä saa olla varmaan noin puoli litraa, mutta lisää se erissä niin näet kuinka paljon linssit imevät nestettä. Lopputuloksen pitää olla muhennosmainen, ei liian keittomainen. Lisää suolaa ja pippuria sekä lipstikkaa. Kypsyttele miedolla lämmöllä välillä sekoitellen – tarkista että pata ei pääse kuivumaan liikaa ja lisää tarvittaessa vettä. Pata on valmista kun juurekset ovat sopivan pehmeitä ja linssit kypsiä. Aikaa tähän menee varmaan n. 20-30 minuuttia. Tarkista maku ja tarjoile jugurttisilmän kanssa.

21.11.2009

Bolognese

BologneseaOlen tehnyt bolognesea tällä ohjeella jo niin monta vuotta että en muista enää mistä sen sain -luultavasti isosiskoltani, joka on ollut monien reseptieni luotettava lähde. Tämä on meillä harvoin listalla siksi, että tämähän on oikeasti pastaruoka, ja vähähiilihydraattinen versio on auttamatta korviketta. Jossain vaiheessa siirryin täysjyväpastaan, mutta nykyään teen lisäkkeeksi vokattuja kesäkurpitsasuikaleita, ikään kuin “tagliatellea”. Ajatus on sinänsä pikkuisen masentava, jos on kovasti pastan perään (niin kuin minä olin), mutta koska kastike on niin hyvää, niin teen tätä silti joskus. Aina se on kuitenkin yhtä maukasta! Vastikään pastan ruokavaliosta poisjättäneille en ehkä suosittelisi, sillä harmituksen määrä siitä että lautasella on vain jotain korviketta, saattaa olla ylitsepääsemätön, mutta itse en ole enää niin moneen vuoteen spagettia suuhuni laittanut, että enää ei tule sen kaipuutakaan. Jos muut perheenjäsenet kelpuuttavat pastan lautasilleen, niin tämä on siitäkin hyvä ruoka, että spagettia voi keittää siinä sivussa ilman sen isompaa vaivaa ja silti valmistaa lisäksi vihanneslisäkkeen.

Kastikkeesta tulee oikein täyteläinen ja muheva kun sen antaa hautua hetken aikaa, ainakin 15-20 minuuttia, ja mitä pitempään sen parempi, olettaisin. Punaviiniä tekee tämän kanssa poikkeuksetta mieli, ja sitä voi laittaa myös kastikkeeseen makua antamaan, mutta arki-iltana menetteli pelkkä vesikin ruokajuomana. Toivottavasti osaan antaa tarpeeksi täsmällisen ohjeen! Mies kovasti aina oman illallisvuoronsa jälkeen antaa palautetta, jos ruokaohjeessa on ainesosien tai kypsennysaikojen suhteen epätarkkuuksia, ja sitten välillä niitä pitää tännekin korjata ja päivittää. Se on hyvä että samassa taloudessa on testikokki!

Lisäke valmistuu suhteellisen nopeasti, ja onkin hyvä laittaa bolognese ensin porisemaan ennen kuin edes aloittaa lisäkkeen valmistusta, niin kastikkeeseen ehtii tulla enemmän makua. Juurekset antavat tähän ihanasti runsautta, ja hyvälaatuinen tomaattimurska (esim. Mutti Polpa) on tärkeää. Selleriä ei kannata laittaa liikaa, muuten se alkaa hallita koko kastiketta. Selleriä myydään yleensä valmiiksi lohkottuina palasina ja ne ovat useinkin liian suuria, mutta se onneksi säilyy ihan hyvin, niin että lähipäivinä voi sitten tehdä lopusta jotain muuta ruokaa johon voi selleriä laittaa – tästäkin blogista löytyy vaihtoehtoja (kirjoita vain hakukenttään “selleri”). Parmesaania pitää myös ehdottomasti olla! Kesäkurpitsasuikaleet valmistuvat kätevimmin vokissa tai vastaavassa, kun taas kastikkeelle tarvitaan riittävän iso kannellinen kasari tai korkeareunainen paistinpannu. Pekoni ei ole pakollista, mutta tuo lisää makua ja lihaisuutta – annoksesta tuli myös sitten sen verran iso että jäi yksi annos seuraavallekin päivälle. Tämä ei ole oikein mitään kesäisen kevyttä ruokaa, mutta ihanan täyteläistä juuri keskellä marraskuun harmautta.

Bolognese

  • 400 g sika-nauta-jauhelihaa
  • n. 75 g pekonia
  • 3 melko keskikokoista porkkanaa
  • pieni pala selleriä (painossa noin puolet porkkanoiden määrästä)
  • 1 iso sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 tlk hyvää tomaattimurskaa
  • n. 2 rkl tomaattipyreetä
  • (loraus punaviiniä)
  • 1 laakerinlehti
  • n. 1,5 tl kuivattua timjamia
  • n. 1 tl kuivattua oreganoa
  • (hyppysellinen chilirouhetta tai -jauhetta)
  • 1-1,5 tl suolaa
  • runsaasti mustapippuria
  • lehtipersiljaa
  • tarjoiluun parmesaania

Kuori juurekset ja leikkaa ne oikein pieniksi kuutioiksi. Silppua sipulia ja murskaa valkosipulia. Kuutioi pekonia ja ruskista sitä paistokasarissa kunnes rasva kunnolla irtoaa ja pekoni on rapeaa. Kaada pekonikuutioit rasvoineen talouspaperilla vuoratulle lautaselle ja jätä sivuun odottamaan. Pyyhi paistokasari ja ruskista siinä seuraavaksi jauhelihaa. Kun jauheliha on ruskistunut, lisää sipulia ja sekoittele kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää juureskuutiot ja sekoittele muutaman minuutin ajan. Pienennä tarvittaessa lämpöä. Lisää valkosipuli ja pekonikuutiot ja jatka sekoittamista vielä hetken aikaa.

Lisää tomaattipyree, timjamia ja oreganoa sekä suolaa ja sekoittele mausteet hyvin joukkoon. Halutessasi lisää hieman punaviiniä. Kaada tomaattimurska joukkoon, ja lisää hieman vettä jos seos näyttää liian kuivalta. Myös kuutioitua tuoretta tomaattia voi laittaa lisäksi joukkoon, jos kastike näyttää liian vähäiseltä. Pienenä lämpöä ja jätä kannen alle muhimaan siksi aikaa kun valmistat lisäkkeen. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa lehtipersiljasilppua ja runsaasti mustapippuria. Raasta parmesaania valmiiksi.

Vokatut kesäkurpitsasuikaleet

  • 1 (suora) keskikokoinen tai suurehko kesäkurpitsa ruokailjaa kohden
  • öljyä paistamiseen
  • sormisuolaa

Huuhtele ja halkaise kesäkurpitsa pitkittäin. Leikkaa terävällä veitsellä kesäkurpitsan maltoon pitkittäin syviä viiltoja noin sentin päähän toisistaan, mutta niin että veitsi ei mene läpi kuoreen asti. Höylää terävällä juustohöylällä pitkittäissuikaleita ja tarvittaessa syvennä välillä veitsellä tekemiäsi viiltoja. Ihan viimeiset höyläykset eivät tietenkään onnistu, mutta loput voi suikaloida terävällä veitsellä, ja jos vihreä kuoriosa on kovin paksu, sen voi heittää poiskin.

Kuumenna öljyä vokissa tai suurella paistinpannulla. Paistoastian ja öljyn pitää olla riittävän kuumia, koska muuten kesäkurpitsa (samoin kuin kokkaajan sappi) alkaa vain kiehua eikä vokkautua, ja lopputulos on enemmän tai vähemmän lässähtänyt. Lisää siis ensin vähän suikaleita ja sitten kun olet varmistunut että pannu on riittävän kuuma, lisää loput. Sekoittele kahdella puulastalla kunnes suikaleet ovat kypsentyneet ja pehmentyneet sopiviksi. Varo polttamasta mutta toisaalta älä sekoittele liikaakaan että paistinpannun lämpötila ei pääse liikaa laskemaan. Lisää sormisuolaa – sitä saa olla reilu hyppysellinen sillä kesäkurpitsa itsessään ei maistu juuri miltään. Se kai onkin tarkoitus (eihän pastakaan maistu miltään ilman kastiketta), niin että kastike pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Kesäkurpitsasuikaleet kannattaa tarjoilla heti, ne eivät parane odottaessa, niin kuin eivät vokatut kasvikset yleensäkään.

LisäkesalaattiLisään tähän nyt vielä kuvan tällaisesta lisäkesalaatista jota teimme joskus männä viikolla, sopii esimerkiksi monenlaisten lihapullien lisäkkeeksi. Pohjalla on tammenlehtisalaattia, muina ainesosina yksinkertaisesti kurkkua, tomaattia ja paprikaa. Kastikkeeksi sitruunan (tai limen) mehua ja hyvää neitsytoliiviöljyä ja päälle hieman sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria.

1.11.2009

Syksyisiä lisukkeita

Jauhelihapihvejä lisukkeineenPyhäinpäivänä meillä oli ruokapöydässä erityisesti kauden kotimaisia kasviksia. Itse pääruoka – jauhelihapihvit – ovat sinänsä arkinen ja helppo juttu, mutta lisukkeet tekivät tästä ateriasta hienon: höyrytettyä ruusukaalia, värikkäitä uunijuureksia ja kermaista kantarellimuhennosta. Nämä lisukkeet sopivat tietenkin monenlaiselle liharuualle. Mielestäni tässä yhdistelmässä on hienoa se että siinä yhdistyvät vihreät vihannekset ja puna-kelta-oranssi juuresyhdistelmä, joka on monipuolinen ja tyydyttää sekä näkö- että makuaistia. Ruusukaalit sopivat erinomaisesti muuten myös aikaisemmin esittelemäni punajuuri-sinihomejuustokiusauksen kanssa, ja lopputulos on peräti juhlava, varsinkin jos valitsee lihaksi jotain hienompaa kuin jauhelihaa. Nyt viime aikoina olen en ole useinkaan ehtinyt mistään uutuuksista kirjoittamaan, ja huomasin että viimeisimmät sattuvat kaikki olemaan jauheliharuokia, mutta tässä kirjoituksessa onkin nyt huomio näissä lisäkkeissä. Ja jauheliha nyt on vain meillä usein käytössä arkisin.

UunijuureksiaUunijuureksiin voi laittaa tietenkin mitä tahansa juureksia ja lisäksi sipulia ja valkosipulia. Minä valitsin tällä kertaa punajuurta, porkkanaa, selleriä ja palsternakkaa. Nauriita ei ollut tällä erää edes saatavilla, mutta lanttuahan tietenkin voisi esimerkiksi laittaa. Mausteeksi riittivät rosmariini, suola ja pippuri. Valkosipuli tekee hyvän säväyksen. Minulla on tällä hetkellä erityisen mehukkaita ja maukkaita valkosipulinkynsiä ostettuna suoraan mökkipaikkakuntamme luomuviljelijältä. On aika lailla eri tavalla makua kuin jossain Kiinasta asti rahdatuissa etäisissä sukulaisissaan… Ruusukaalit ovat juuri nyt ihania, mutta varmaan pakastettujakin voi ihan hyvin varsinkin sitten myöhemmin talvella käyttää. Kantarellimuhennos valmistui nopeasti pakastetuista itse kerätyistä kantarelleista. Sitä en kyllä onnistunut tekemään täysin tärkkelyksettä, koska halusin paksun koostumuksen, mutta ei tämän vertaiseen tietenkään paljoa sitä suurusta edes tarvita. Jokaisen oma valinta on sitten, että haluaako senkään vertaa käyttää. Kuohukermalla, voilla ja sipulilla silasin, herkullista tuli.

Laitan tähän nyt pikaisesti noiden jauhelihapihvienkin ohjeen. Tämä on nyt mahdollisimman yksinkertaistettu ohje, ja ihan näistä hyviä tuli. En muuten käyttänyt tällä kertaa mitään sen kummempaa sidosainetta, mutta jauheliha oli jotenkin parempilaatuista ja sitä oli suhteessa enemmän muihin ainesmääriin nähden, kuin yleensä, joten pihvit pysyivät koossa aivan erinomaisesti. Ostin säästöpakkauksen niin jäi työviikkoa varten pihvejä vielä evääksikin. Lisukkeiden ohjeet ovat kahdelle kerta-ateriointia varten.

Sitten vielä huomio erääseen asiaan: kun tekee montaa lisuketta ja pääruokaa kerralla, pitää tietenkin huomioida oikea järjestys. Tässä se menee näin: 1) uuni päälle, juuresten valmisteleminen ja laittaminen uuniin, 2)  ruusukaalit valmiiksi kattilaan, 3)  jauhelihapihvitaikinan valmistus ja pihvien muotoilu 4) kantarellimuhennoksen esivalmistelu 5) jauhelihapihvien paistamisen aloittaminen 6) ruusukaalit kiehumaan 7) kantarellimuhennoksen valmistus.

Näin pitäisi saada ruuat suunnilleen yhtä aikaa valmiiksi. Juureksia pitää tietenkin välillä seurata että ne eivät pääse kuivamaan tai palamaan, ja samalla pitää tarkkailla etteivät pihvit pala tai ruusukaalit pääse menemään ylikypsiksi. Mutta hyvillä esivalmisteluilla, valmiiksi otetuilla välineillä (riittävä määrä kattiloita ja kansia, paistolastoja, tarjoiluastia pihveille, patakinnaat, pannunaluset ym.) sekä oikeilla lämpötiloilla ja harkitulla koordinaatiolla siitä selviää.

Jauhelihapihvit

  • n.700 g jauhelihaa (esim. nauta-sikaa tai sika-nautaa)
  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1 muna
  • 1,5 tl suolaa
  • runsaasti mustapippuria

Vaivaa taikina käsin sitkeäksi ja tasaiseksi ja muotoile pihvejä esim. leivinpaperin päälle odottamaan. Paista voissa molemmin puolin useassa erässä.

Uunijuurekset

  • 3 pientä punajuurta
  • 3 isoa porkkanaa
  • pala selleriä
  • 1 palsternakka
  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • suolaa
  • pippuria
  • ripaus rosmariinia
  • öljyä ja voita

Laita uuni lämpiämään n. 180 asteeseen. Kuori ja paloittele juurekset sekä sipuli ja valkosipuli ja laita ne uunivuokaan tai pellille leivinpaperin päälle. Mausta suolalla, pippurilla ja rosmariinilla. Valele joukkoon hieman oliiviöljyä ja laita sekaan myös muutama nokare voita. Sekoittele mausteet ja öljy tasaisesti juureksiin ja paista uunissa n. 25 minuuttia – aika riippuu vähän uunista ja juurespalojen koosta. Sekoittele ainakin kerran. Kiertoilmaa ei kannata ehkä pitää päällä, muuten juurekset helposti kuivavat.

RuusukaalitRuusukaalit

  • n. 15 ruusukaalia
  • voita
  • suolaa

Huuhtele ruusukaalit ja poista niistä kanta ja mahdollisesti nahistuneet päällimmäiset lehdet. Laita kattilaan ja vettä päälle niin että ruusukaalit juuri peittyvät. Kiehauta kunnes haarukka hieman uppoaa kaaliin, eli n. 5-7 minuuttia. Siivilöi vesi tarkasti pois ja laita ruusukaalit takaisin kattilaan ja mausta suolalla ja voinokareella. Jos muu ruuanvalmistus on vielä kesken, laita kansi päälle ja siirrä sivuun odottamaan.

Kantarellimuhennos

  • n. 2 dl silputtuja ja omassa nesteessään kiehautettuja kantarelleja
  • 1 sipuli
  • 1,5 dl kermaa
  • (1 dl maitoa + 1 rkl maissitärkkelystä)
  • suolaa
  • pippuria
  • (persiljaa)

Jos käytät esim. pakastettuja sieniä, valuta ylimääräinen vesi tarkkaan pois. Silppua sipulia ja kuullota sitä miedolla lämmöllä voissa kattilassa. Kun sipuli on pehmeää, lisää sienet ja kääntele pari minuuttia. Lisää kerma ja anna kuumentua kiehuvaksi, sekoittele samalla ettei pala pohjaan. Halutessasi suurusta kylmään maitotilkkaan lisätyllä maissitärkkelyksellä: lisää kiehuvaan kastikkeeseen suuruste ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kun kastike on paksua, nosta kattila pois liedeltä. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi esim. persiljalla.

20.9.2009

Jauheliha-juuressoselaatikko

Filed under: Päivällisruuat — Avainsanat: , , , , — maiju @ 19:16

Jauheliha-juuressoselaatikkoRupesi tuossa eräänä päivänä haluttamaan jotain perusruokaa, jotain oikein mummulamaista. Tuli mieleen jauheliha-perunasoselaatikko. Ei kai siinä muu auttanut kuin ruveta miettimään saisiko siitä juuresversion. Tästä on taas todettava, että tämä ruoka on varmaan pikemminkin hyvä- kuin vähähiilarinen, mutta kukin tietenkin omat rajansa tietää. Tämän ruuan valmistus olikin minulle varsin mukava prosessi, sillä loppujen lopuksi osallistuin vain suunnitteluvaiheeseen. Itse ruoka odotti valmiina kun tulin eräänä iltana töistä. Jani oli ollut tehokas ja saanut ruuan valmiiksi juuri sopivasti – ylellisyyden huippu! Ruoka oli hyvin yksinkertainen mutta maukas, ja huomatkaa myös että raaka-aineet ovat perin huokeat, varsinkin jos onnistuu käyttämään kuorrutukseen jotain juuston jämäkannikoita. Juuressoseen pohjana on tästäkin blogista löytyvä selleri-porkkanasose, paitsi että lisäksi tähän on käytetty palsternakkaa ja loppuvaiheessa lisätään kananmuna. Muuten valmistusohje on samanlainen. Sitten vaan ruskistetaan jauhelihaa ja sipulia, maustetaan suolalla ja pippurilla ja laitetaan vuokaan ja juustoraastetta päälle. Lisukkeeksi ja lautaselle värin saamiseksi silpaisin vielä tomaatti-ruohosipulisalaatin pöytään, ja siinä oli hyvä arki-illallinen kasassa. Tämä meni niinsanotusti kertalinttuulla, eli kahdelta hengeltä ei jäänyt enää mitään tähteeksi santsikierrosten jälkeen. Tässä ohje!

Jauheliha-juuressoselaatikko

  • 4 isoa porkkanaa
  • 1 pienehkö palsternakka
  • n. 100 g pala selleriä
  • n. 1 dl kuohukermaa
  • 1/4 tl muskottipähkinää
  • 1 sipuli
  • 400 g sika-nauta-jauhelihaa
  • suolaa
  • pippuria
  • 1 muna
  • voita vuoan voitelemiseen
  • 1-2 dl Emmental-juustoraastetta

Jauheliha-juuresoselaatikkoKuori ja paloittele juurekset ja keitä niitä väljässä vedessä kunnes ne ovat pehmeitä. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sillä aikaa: silppua sipulia ja ruskista jauhelihaa. Lisää sipuli jauhelihan joukkoon ja paista sekoitellen kunnes on kypsää. Mausta suolalla ja mustapippurilla – mummulamaisen lopputuloksen saamiseksi kannattaa laittaa ihan reilusti, että tulee makua. Voitele uunivuoka ja raasta juustoa valmiiksi.

Kun juurekset ovat niin pehmeitä että ne on helppo soseuttaa, kaada niistä vesi pois mahdollisimman tarkkaan. Painele ne esim. sauvasekoittimen päällä muusiksi ja lisää kermaa (erissä, että näät tuleeko sopivan paksua). Sekoita sauvasekoittimella varovasti (kuuma juuressose saattaa roiskua) ja lisää kermaa kunnes koostumus on sopivan sosemainen. Mausta muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla. Vatkaa yksi kananmuna ja sekoita se juuressoseeseen. Kaada juuressose ja ruskistettu jauheliha kerroksittain uunivuokaan. Voit myös sekoittaa kevyesti. Ripottele juustoraaste päälle ja paista uunissa 20-30 minuuttia, kunnes juusto on gratinoitunut.

Tomaatti-ruohosipulisalaatti

Tarjoiluun voi tehdä esim. yksinkertaista tomaatti-ruohosipulisalaattia:

  • kypsiä tomaatteja viipaleina
  • ruohosipulia
  • ripaus sormisuolaa
  • mustapippuria
  • tilkka omenaviinietikkaa
  • tilkka neitsytoliiviöljyä

11.9.2009

Makkarakeitto

MakkarakeittoannosTällä viikolla olen saanut nauttia ylellisistä töistä kotiinpaluista, kun mies on ollut vähintään jo sipulia pilkkomassa joka ilta. Tiistaina odotti puolivalmis kaalimooses (ks. blogimerkintä maaliskuulta) jo kattilassa, eikä siihen minun sitten enää kannattanut väliin puskeutua selvää asiaa sotkemaan. Ruoka valmistui käden käänteessä ja minä sain vain odotella sohvalla köllötellen. Oli muuten erinomaista. Miksi toisen tekemä ruoka maistuu paremmalta kuin omatekemä?

Keksin tällaisen makkarakeiton, kun Jani toivoi ruokalistalle enemmän keittoruokia. Juurekset ovat nyt tietenkin juurevaa ja ajankohtaista ruokaa, ja tästä tulikin oikein syksyinen ja ruokaisa soppa. Ajattelin että laitanpa vähän chiliäkin mukaan, että saadaan hieman lämpöä makuun, mutta keitosta tuli yllättäen todella tulista! Laitoin noin puoli teelusikallista kuivattua chilirouhetta ja yhden tuoreen chilin, mutta se taisi olla jotenkin ärhäkkää lajia sillä keitossa oli todella paljon potkua! Ehkä chili herää jotenkin  paremmin henkiin keittoruuassa, jossa se saa rauhassa ässistyä ja maustua kuumassa liemessä. Vokeissa ja paistoksissa tuollainen määrä ei olisi tuntunut vielä missään, mutta nyt chilin malto jotenkin oikein suli sinne liemen joukkoon. Makkaran valinnan suoritti Jani kauppareissun yhteydessä, ja veikkaan että tuoteselostetta oli tiirattu tarkkaan, sillä valinta osui huittislaiseen makkaraan – selvää kotiin päin vetämistä. En nyt muista mikä tuottaja oli kyseessä, mutta jotain lihaisaa braatwurstia se kumminkin oli, eikä sisältänyt esim. jauhoja ollenkaan. Makkaraa paketissa oli muistaakseni 320 g, mutta en viitsinyt noin kummallista määrää tuohon ohjeeseen laittaa, joten valitsemanne makkarapaketin koosta riippuen sopiva määrä tähän on 300-400 g.

Päättelin että juureksista, makkarasta, sipulista, valkosipulista, lehtipersiljasta ja tomaattimurskasta saa hyvät makuyhdistelmät. Sitten vaan rupesin säveltämään, ja ainakin Jani tykkäsi tästä keitosta ihan älyttömästi. Kuulemma meni lempiruokien top-kymppiin. Siellä on muutenkin toki jo tungosta ja joka viikko uudet ruuat, mutta mitäpä sen väliä. Minustakin soppa oli oikein hyvää, mutta pikkuisen turhan tulista. Voi olla että se laittamani tuore chili oli jotenkin todella kypsä ja maukas yksilö, ja lopputulos oli siksi niin ärhäkkä. Keiton poristessa muuten makkarapalat pullistuivat hauskannäköisiksi, mutta harmi kyllä lässähtivät sitten kun otin kannen pois. Ja sitten yksi juttu: lehtipersilja. Sen aromi sopi tähän ihan mahtavalla tavalla. Tavallinen persilja ei ole mielestäni mitenkään lehtipersiljan veroinen. Tässä siis tuhti ja tulinen soppa, olkaa hyvä! Tulista vieroksuvalle vinkiksi: on varmasti hyvää vähemmälläkin chilillä, ensi kerralla teen niin itsekin. Ohjeesta jäi hieman seuraavalle päivälle, joten tästä satsista riittää 2-3 ruokailijalle.

Makkarakeitto

  • n. 300-400 g A-luokan ruokamakkaraa, esim. braatwurstia
  • 2-3 pientä porkkanaa
  • 1 pienehkö palsternakka
  • lapsen nyrkin kokoinen pala juuriselleriä
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 1 iso sipuli
  • 2 suurta valkosipulinkynttä
  • kourallinen lehtipersiljanoksia
  • 1 laakerinlehti
  • 1 tuore chili
  • suolaa
  • pippuria
  • (kuumaa) vettä
  • öljyä ja voita paistamiseen

Tarvitset suuren kattilan ja paistinpannun. Kuori juurekset, sipuli ja valkosipuli. Lohko juurekset noin sentti-kertaa-sentti-paloiksi ja silppua sipulia ja valkosipulia. Halkaise chili, poista siitä siemenet ja hienonna. Paloittele makkarat. Laita vedenkeittimellinen vettä kiehumaan (kylmää vettäkin voi keittoon laittaa jos ei ole vedenkeitintä käytössä tai ei halua viedä hellatilaa keittämällä kattilassa, mutta silloin kypsentäminen hetkeksi keskeytyy vedenlisäysvaiheessa). Hienonna reilusti lehtipersiljaa.

Kuullota sipulia suuressa kattilassa öljytilkassa. Hämmennä kunnes sipuli on kuullottunut ja lisää juureskuutiot. Kuullota niitä rasvassa sekoitellen n. 5 minuuttia ja lisää valkosipuli ja chilipalat sekä laakerinlehti. Miedonna lämpöä ja jatka kuullottamista hetken aikaa. Kaada kuumaa vettä juuresten päälle niin että ne reilusti peittyvät ,ja lisää myös tomaattimurska. Miedonna lämpöä ja anna poreilla kannen alla.

SoppakattilaKuumenna paistinpannulla voin ja öljyn seosta ja ruskista siinä makkarapalat melko reippaalla lämmöllä. Kun makkarat ovat saaneet hieman väriä, lisää ne soppakattilaan. Lisää myös osa lehtipersiljasta ja sekoittele. Jos näyttää kovin paksulta, lisää vielä vettä. Kypsennä kannen alla miedolla lämmöllä poreillen n. 30 minuuttia tai kunnes juurekset ovat pehmenneet. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan ja koristele lopulla lehtipersiljalla.

3.6.2009

Piknikki!

Filed under: Päivällisruuat — Avainsanat: , , , , , , , — maiju @ 8:27

Pikniktunnelmaa

Eväsretket ja ulkosalla syöminen kuuluvat tietenkin kesään, ja nyt on jo päästy hienojen kesäilmojen makuun oikein! Seuraavia helteitä odotellessa voi mietiskellä tällaista piknikkimenua. Tehtiin pikaiset piknikkieväät eräänä aurinkoisena iltana ja syötiin illallista Pyhäjärven rannalla. Ilma oli kaunis mutta tuulinen, salaatinlehdet meinasivat lennellä tuulessa, eikä illalla enää sitten saattanut istua kovin kauaa järven rannalla tuulen riepoteltavana, mutta eväät ainakin olivat hyvät! Tämä oli jo toinen tämän kesän kotimainen piknikki, ja se toteutettiin toimivalla tupperware-menetelmällä: eväät pakataan tiiviisiin muovirasioihin, jolloin mukaan voi ottaa monenlaista eikä olla niiden iänikuisten kolmioleipien varassa. Grillattu broileri on nopea ja kätevä piknikkiruoka. Sen lisäaineettomuudesta en ole aivan vakuuttunut, mutta valitsen siitäkin aina mahdollisimman maustamattoman version. Eivät ainakaan minun herkät makuhermoni ole havainneet siinä olevan sokeria mausteena, mistään muusta sitten ei tietenkään voikaan olla varma ellei ota selvää. Joka tapauksessa, grillattua broileria ostan silloin tällöin, mutta jääpä siitäkin onneksi siihen nahkaan enin osa mahdollisista kaupan mausteseoksen rippeistä, niin että en ole sitä pitänyt aivan poissuljettuna. Seli seli – asiaan. Apukokki perkasi broilerin ja pakkasi sen muovirasiaan, ja minä valmistin pikaisen salaatin ja tzatzikin. Lisäksi otettiin mukaan oliiviöljyä ja vettä sekä aterimet ja lautaset. Tässä menumme:

Feta-herne-salaatti

  • vihreää salaattia
  • vajaa 1 pkt fetaa
  • n. 100 g pakasteherneitä
  • 1 tomaatti
  • keltaista ja punaista paprikaa lohkottuna
  • 1 kevätsipulinvarsi
  • 2 sitruunanlohkoa
  • mustapippuria
  • oliiviöljyä

Revi huuhdeltu ja kuivattu salaatti kannelliseen muovikulhoon. Sulata herneet (ei ehkä ihan viimeisen päälle, jos piknkikkieväitä pitää kuljettaa kauan – hieman kohmeiset pitävät salaatin viileänä paremmin). Lisää herneet ja vihannekset salaattiin ja murustele tai kuutioi fetaa ja kevätsipulia päälle. Rouhi mustapippuria joukkoon ja lohkaise sitruunasta pari lohkoa mukaan ja pakkaa ne salaatin päälle. Pakkaa oliiviöljyä pieneen pulloon tai muovirasiaan ja lisää sitä vasta piknikillä suoraan annoksiin.

Piknikkiruuat

Oikeastaan olisin halunnut tehdä sellaista pinaatti-herne-fetasalaattia, mutta kaupasta ei sillä kertaa saanut säällisen näköistä tuoretta pinaattia, joten laitoinkin sitten tomaattia ja paprikaa. Mutta sellainen pinaattiversio vasta hyvää on! Sen ohjeesta kiitos isosiskolle. Seuraksi sopii tzatziki, tässä ohje (vaikka se on tänne jo moneen kertaan laitettu).

Tzatziki

  • 2 dl ukkelijugurttia
  • 10 cm pätkä raastettua kurkkua (purista ylimääräinen vesi pois)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • loraus neitsytoliiviöljyä
  • (tuoretta minttua ja/tai tilliä)
  • loraus sitruunamehua tai viinietikkaa
  • ripaus suolaa

Myös aikaisemmin esittelemäni kaali-porkkana-salaatti sopii hyvin piknikille juuri gillatun broilerin ja tzatzikin kanssa, tässä vielä senkin ohje muistutukseksi:

Kaali-porkkana-salaatti

  • 2 porkkanaa
  • n. 1/4 varhaiskaalista
  • romaine-salaattia
  • sitruunalohkoja
  • (sormisuolaa)
  • hyvää extra virgin -oliiviöljyä
  • (kevätsipulia)

Silppua kaalia kannelliseen kulhoon ja revi sen päälle romainea. Kuori ja raasta porkkanat ja laita raaste päällimmäiseksi, ja lisäksi vielä kevätsipulia. Pakkaa sitruunanlohkoja ja oliiviöljyä mukaan, niistä loihditaan piknik-olosuhteissakin kastike.

30.5.2009

Kikherne-kasviscurry

Filed under: Lounas — Avainsanat: , , , , , , , , — maiju @ 21:16

Kikhernecurrya wokissa

Tämä on vegaaninen ja vähähiilihydraattinen ruoka, ja sopii helppoutensa ja nopeutensa ansiosta vaikka hätävarailtapalaksi tai lounaaksi. Teimme tätä juuri tässä maaseudun kyläilyreissulta kotiin tullessamme, ja tämä syntyi niistä aineksista joita oli valmiina kaapissa. Ainesosalista on pitkähkö, mutta lopulta pääraaka-aineita ei ole montaa, mausteita on vain useampaa sorttia. Olin ostanut joskus viikolla säilöttyjä kikherneitä, koska niistä on kätevää ja nopeaa valmistaa jotain iltapalaa sitten kun ei mitään muuta keksi ja nälkä sattuu yllättämään. Tällä kertaa löysin kikherneitä Go Green -merkkisenä pahvitetrassa. Onkohan pahvitetra ekologisempi valinta kuin metallitölkki? Tähän uskoen ostin. Muina ainesosina on kukkakaalia, kesäkurpitsaa, sipulia, porkkanaa, valkosipulia, tuoretta chiliä, sekä erinäisiä mausteita. Kukkakaali voi olla myös pakastekukkakaalia, mutta tuoreesta saa rapsakamman koostumuksen. Tällainen intialaishenkinen pöperö tästä syntyi, ja oikeastaan aika hyvänmakuinen. Chilijauheen määrällä voi säädellä tulisuutta, meillä tästä tuli nyt aika tulinen. Suosittelen muillekin kuin kasvissyöjille. Kätevimmin ruoka valmistuu wok-pannussa tai muussa tilavassa paistoastiassa. Tästä riitti annokset kahdelle.

Kikherne-kasviscurry

  • 1 tlk tai tetra kypsennettyjä kikherneitä
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1/3 kesäkurpitsa
  • 1 iso porkkana
  • n. 2dl kukkakaalin nuppuja
  • 1 tuore punainen chili
  • 1/3 sitruunan mehu
  • 1 1/2 tl inkiväärisosetta
  • 1 tl murskattuja korianterin siemeniä
  • 1 tl kurkumaa
  • 1/2 tl chilijauhetta
  • vajaa 1 tl garam masalaa
  • suolaa maun mukaan
  • öljyä paistamiseen
  • (tuoretta korianterisilppua)

Huuhtele kikherneet kylmällä vedellä ja valuta siivilässä. Kuori porkkana ja kuutioi se melko hienoksi. Halkaise kesäkurpitsanpala ja viipaloi. Paloittele kukkakaali pieniksi nupuiksi. Poista chilistä siemet ja viipaloi se. Kuori ja viipaloi sipuli. Hienonna valkosipulia.

Valmista sitruunamehusta, inkiväärisoseesta, murskatuista korianterinsiemenistä, kurkumasta, garam masalasta, suolasta ja chilijauheesta tahna. Kuumenna melko runsaasti öljyä wokissa tai vastaavassa. Kuullota öljyssä sipulia koko ajan käännellen muutaman minuutin ajan, kunnes se pehmenee. Lisää porkkana, kesäkurpitsa ja kukkakaali. Pidä lämpö korkeana ja kääntele n. 5 minuutin ajan, kunnes vihannekset ovat hieman kypsentyneet. Lisää silputtu chili ja valkosipuli ja jatka vihannesten kääntelemistä muutaman minuutin ajan. Lisää sitruunamehu-mausteseos ja sekoittele. Paista sekoitellen kunnes vihannekset näyttävät sopivan kypsiltä – hieman rapsakkuutta saa tietenkin jäädä. Lisää valutetut kikherneet, sekoittele ja kuumenna. Tarkista suolan määrä ja koristele halutessasi tuoreilla korianterinlehdillä.

Curryannos

20.5.2009

Yrttikalaa, parsaa ja porkkanoita

Filed under: Päivällisruuat — Avainsanat: , , , , — maiju @ 12:53

Yrttikalaa ja vihanneksiaParsahuumassa keksi vielä toisenkin kalaruuan johon tein parsalisäkkeen. Tässä on käytetty merilohifileetä, mutta varmasti jokin muukin kala käy. Itse ajattelin tehdä tätä seuraavaksi kuhafileestä. Lähikaupastani Pyynikintorin Lihasta nimittäin saa Tampereen edullisinta kuhafileetä, tuoretta herkkua suoraan Roineen armaisista aalloista. Lisäkkeeksi valmistin parsaa, mutta arvelin että se ei ehkä yksistään riitä, niin että höyrytin vielä porkkanoita kaveriksi ja maustoin ne yrteillä ja voilla. Tämä kalaohje on helppo ja maukas, ja tähän käytetään sitruunasta sekä kuorta että mehua – tämä saa aikaan jälleen mitä raikkaimman maun. Olen huomannut että pidän yleensäkin ruuissa tietynlaista raikkautta aika tärkeänä asiana. Jotkut juustot ja muut ovat sitten asia erikseen, mutta esimerkiksi tuoreet vihannekset, sitruuna tai lime sekä korianteri ovat juuri näittä “raikkaita” makuja joihin olen kovasti tykästynyt. Korianteria olen ruvennutkin käyttämään muutenkin kuin varsinaisesti itämaisissa ruuissa, ja se sopii minun mielestäni kyllä ihan hyvin! Tämä taitaa olla niitä harvoja ohjeita joihin en laita valkosipulia, mutta muutenhan tämä on taas aika minuntyylinen. Parsakauden mentyä voi tietenkin käyttää lisäkkeenä mitä vain vihreää, esimerkiksi parsakaalia tai viherpapuja. Ohje on kahdelle hengelle.

YrttikalaaYrttikalaa

  • 400 g kalafileetä, esim. Norjan lohta
  • 1,5 dl kuohukermaa
  • n. 3 rkl tuoretta korianteria silputtuna
  • n. 3 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1 sitruunan kuori
  • suolaa, pippuria
  • (tarjoiluun sitruunalohkoja)

Laita uuni lämpiämään n.180 asteeseen. Huuhtele kalafilee kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla. Laita kalafilee uunivuokaan nahka alaspäin ja nypi mahdolliset ruodot pois. Purista sitruunanpuolikkaasta mehu ja valele se kalan päälle. Suolaa ja pippuroi kala.

Raasta pestyn sitruunan kuori hienolla terällä ja sekoita se kerman ja hienoksi silputun persiljan ja korianterin kanssa. Riippuu kalafileen päälle ripottelemastasi suolan määrästä, tarvitseeko kastikkeeseen enää suolaa. Kaada kerma-yrttiseos kalafileen päälle ja paista uunissa n. 20 minuuttia tai kauemmin, riippuen kalafileen paksuudesta ja uunista.

Yrttiset porkkanatYrttiporkkanoita

  • sopiva määrä porkkanoita
  • persiljaa
  • korianteria
  • suolaa
  • pippuria
  • voita tai oliiviöljyä

Kuori porkkanat ja viipaloi ne vinoittain aika ohuiksi. Höyrytä tai kiehauta ne melkein kypsiksi (vähän rapeutta pitää jäädä) ja siivilöi keitinvesi pois. Silppua yrttiä joukkoon ja mausta lisäksi suolalla ja pippurilla sekä voilla tai oliiviöljyllä. Myös sitruunamehua voi halutessaan laittaa. Ja tämän saman voi siis ihan hyvin tehdä vaikkapa käyttäen tuoretta timjamia korianterin asemasta – riippuu ihan siitä minkä kanssa porkkanoita syöpi.

ParsaaJos valmistat lisäkkeeksi parsaa, kannattaa se esivalmistella ennen kuin laittaa kalan uuniin. Parsaa kannattaa varata ainakin yksi nippu (minulla oli puolitoista) kahdelle hengelle. Huuhdo parsat kylmällä vedellä varovasti ja poista niistä puumainen osa taivuttamalla kevyesti molemmista päistä – parsa napsahtaa poikki sopivasta kohdasta. Raaputa varret kevyesti kuorimaveitsellä. Laita kuoritut parsat astiaan kylmään veteen odottamaan. Parsat kannattaa kiehauttaa vasta kun kala on melkein kypsää, koska ne valmistuvat niin nopeasti eivätkä oikein hyvin kestä säilyttämistä keitettyinä. Kiehauta siis vettä leveässä paistokasarissa tai korkeassa parsakattilassa ja mausta vesi suolalla. Laita parsat kiehuvaan veteen ja anna porista muutaman minuutin ajan. Haarukalla voi kokeilla kypsyyttä, 2-3 minuuttia voi riittää. Ota parsat pois vedestä ja valuta pikaisesti esim. talouspaperin päällä. Laita parsat suoraan lautasille tai tarjoiluastiaan ja ripottele niille suolaa ja lisäksi hieman hyvää oliiviöljyä.

Older Posts »

Powered by WordPress